keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kolme samalla kaavalla

 Löysin kivan korttimallin lehdestä ja päätin kokeilla sitä. Nämä kolme versiota sain aikaiseksi. Ensimmäisen kortin sai äiti. Värit onnistuivat minusta hyvin, mutta alueista tuli vähän liian neliömäiset.



Toinen kortti meni työkaverille tuparikortiksi. Pohjakuviot sain valittua hyvissä ajoin, mutta keskelle en meinannut löytää mitään sopivaa. Neiti kesäheinä 3D-sopi siihen lopulta oikein hyvin. En tiedä, mitä sillä on mitään tekemistä uuden kodin kanssa, mutta ainakin kortista tuli kesäinen. Pohja-alueista yritin tehdä vähän vähemmän neliöt, mutta olisivat ne silti saaneet olla enemmän suorakaiteiset.



Viimeisen kortin samalla kaavalla tein sukulaistytölle, joka täytti 14-vuotta. Keskikuvio tuotti taas päänvaivaa, mutta lopputuloksesta tuli silti ihan kiva. En tiedä, taitaako 14-v. olla jo liian vanha tällaisiin keijukaiskortteihin.

 

tiistai 31. toukokuuta 2011

Sormuksia

 Kaikille niille tiedoksi, jotka eivät vielä tiedä, niin minä olen lopettanut kultaseppäkoulun. Lopetin jo hyvän aikaa sitten. Koulu oli kiva, kultaseppoilu oli kivaa ja luokkakaverit täysin huippuja, mutta jotenkin vaan kultasepän työ ei ammattina oikein iskenyt. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta minusta ei olisi saanut kultaseppää edes tekemällä. No, nyt ollaan turvallisesti takaisin kotona (äidin mieliksi) ja kotiaskartelu jatkuu. Vielä on kuitenkin joitain kultasepän tekeleitä päivittämättä.

Viimeisessä jaksossa tehtiin paljon sormuksia. Niitä oli kiva tehdä. Jos jotain Lahden koulu antoi minulle, niin ainakin rakastuin sormuksiin. Ennen en pahemmin osannut käyttää niitä, mutta nykyään katselen ja sovittelen sormuksia oikein mielelläni. Lunastin koulusta parit sormukset itsellenikin, jotein voin maailman toreilla komeilla muutamalla uniikilla sormuksella.

Kruunuistukkaa oli yllättävän kiva tehdä. Tottakai se piti ensin kokeilla näin koomisen ison kokoisena (kiven halkaisija oli 10mm), jotta sitä oppisi kunnolla tekemään. Istukkaa oli yllättävän helppo tehdä, vaikka kappale oli suuresta koostaan huolimatta ensikertalaiselle liian pieni. Istukasta tuli oikein kaunis, kunnes tuli aika juottaa se kiinni sormusrunkoon. Istukka juottui ihan vinoon ja se oli pakko sahata irti. Toinen juottaminen onnistui vähän paremmin, vaikka kyllä se silti jäi vähän vinoon. Istukka oli kuitenkin lopullisesti kärsinyt sahaamisesta ja uudelleen lämmittämisestä. Kivikään ei oikein tahtonut istua suorassa. Sen sain ainakin kaksi kertaa irrottaa ja istuttaa uudelleen. No, lopulta se tuli kuitenkin valmiiksi. Pintakäsittelyssä kyllä näkyy kaikki extra-työvaiheet. Sormuksessa eniten pidän punaisesta kivestä. Se oli niin kovin kaunis, vaikka taulu olikin aika matala. Valitettavasti sormukselle ei löytynyt käyttäjää, joten se jäi koululle.




Jos minusta olisi tullut kultaseppä, niin rivisormuksia olisin tehnyt yötäpäivää. Niiden tekemiseen rakastuin täysin. Helppoa, näyttävää ja samalla siroa ja VAIN YKSI JUOTOS! Ensimmäisen rivarin tein kolmella mustalla kivellä.Se onnistui oikein hyvin. Kivet istuvat samalla korkeudella ja suorassa kaiken lisäksi. Istuttamisessa oli tietenkin oma hommansa. Ei voisi uskoa, miten paljon voimaa tarvitaan puolimillisen kynnen kääntämiseen. Opettaja sanoin, että rivisormuksia täytyy aina testata naisten sukkahousuihin. Jos sukkin ei jää silmäpakoja, kynnet on kunnolla käännetty. Omaani en ole testannut, mutta tämä sormus saattaisi jopa läpäistä testin.


Innostuksissani tein vielä toisenkin rivarin. Tällä kertaa viidellä kirkkaalla kivellä. Sanotaan, että kun kerran kokeilee, niin jo toinen kerta menee paljon paremmin. No, se ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkaansa. Ensimmäisellä kerralla kaikki meni täydellisesti. Ilmeisesti kun ei tiennyt mitä odottaa ja mihin verrata. No, toinen kerta oli sitten täysi katastrofi. Heti alussa porasin valoaukot ihan vinoon. Onneksi niitä ei kukaan nää (jos vaan muistaa pitää sormuksen sormessaan). Koska valoaukot olivat vinossa, oli todella vaikea jyrsiä kiville  istukoita suoraan. No, ne menivat sitten miten saatuivat. Kaiken lisäksi porasin ne vähän eri syvyiseksi, joten kivet eivät aivan istu samalla korkeudella. Kivet tuli myös istutettua ihan täysin vinoon. Kirkkaista kivistä oli todella vaikea sanoa, missä asennossa taulut milloinkin olivat. Onneksi kirkas kivi antaa myös paljon anteeksi. Vain minä tiedän kuinka vänkyrässä kivet todella ovat. Sormusta täytyy katsoa todella tarkkaan, että loppujen lopuksi melko suuretkin virheet huomaa sieltä. Sormus näyttää kauniilta ja kimaltelevalta, vaikka se ei taatusti läpäisisi sukkahousutestiä. Olen kuitenkin tyytyväinen. Kummatkin rivarit lunastin itselleni.



Kultasepän töitä ei siis tule enää lisää, mutta vielä on muutama tekele kuvaamatta. Sitten tämä hupi loppuu. Pakko tähän on kuitenkin lisätä pienenä noottina luokkakavereiden ja tulevien kultaseppien puolesta: Arvostakaa ihmiset käsin tehtyjä koruja ja maksakaa niistä kunnon hinta. Niissä on oikeasti suuri työ. Kalevala-korut ovat kauniita, mutta ne tehdään prässäämällä ja valamalla ja vain pieni osa korua on käsin tehty. Ei olleenkaan sen hinnan väärtti, minkä uniikkikorusta kannattaa maksaa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Pitkästä aikaa

Uskomatonta! Yli kaksi kuukautta kun viimeksi olen käynyt näitä sivuja päivittämässä. Kamalaa! Häpeällistä! Ei ole vaan saanut aikaiseksi. Kuvista se aina (yleensä) johtuu. Joko unohtaa ottaa kuvia tai sitten ei ole niihin tyytyväinen. Usein myös haluan niputtaa asioita samaan kateriaan. "Tämä tuli valmiiksi, mutta odotan vielä tämän toisen valmistumista ja laitan ne sitten molemmat." Sitten käy niin, ettei kumpikaan pääse nettiin.

No, tässä nyt yksi kortti, jolle olisi "sisaruksi" tulossa, mutta laitan nyt tämän ainoan valmiiksi tulleen jo nettiin. Kokeilin muutamaa paperiaskartelukirjasta löytämääni leikekuvaa. En ole ennen kokeillutkaan tällaista siluetti-askartelua. Se oli yllättävän vaikeaa. Veitsi ei meinannut millään totella ja taisipa terä olla myös vähän tylsä. No, tämä kuva ja kortti onneksi onnistuivat. Kortille oli heti alusta alkaen osoite selvillä. Jouduin pitkään korttia panttaamaan kätköissäni, ennen kuin pääsin sen antamaan. Tanssiva ystäväni tuntui tykkäävän kortista. Jee!


P.S. Yritin muuttaa sivujen asetuksi niin, että kaikki pystyvät niitä kommentoimaan ilman mitään ihme tilejä. Toivottavasti nyt toimii.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Pääsiäisen varalta

Äitini on täysin hurahtanut kynttilöiden tekemiseen. Siinä vieressä katsellessa itsekin innostuu tekemään jotain. Tämän hempeän kynttilän tein vähän pääsiäistä ajatellen. Kerrosten välillä en aina malttanut odottaa kunnolla niiden jähmettymistä, joten jälki on sen mukainen. Muuten kynttilästä tuli oikein kaunis.


maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hopeasta

Vihdoinkin sain tämän toisessa jaksossa tehdyn medaljongin kuvattua. Eihän siinä mennytkään kuin kaksi kuukautta. Porukoilla olen käynyt useastikin kääntymässä ja lomiakin on tullut vietettyä, mutta kuvaamisen olen aina unohtanut. No, nyt se on vihdoin täällä.

Medaljongista tuli oikein kiva. Jakson alussa en oikein tahtonut uskoa, että saan koko medaljonkia edes koottua. Varsinkin sarana tuntui mahdottomalta haasteelta. Medaljonki kuitenkin hitaasti, mutta varmasti valmistui. Saranakin toimii!



Pintakäsittelyyn en ole oikein tyytyväinen, mutta se tuntuu olevan vakio ongelmani kaikissa töissä. Sisäsarjoista tuli vähän liian pienet ja epäsymmetriset, mutta kyllä niissä nyt kuvat kuitenkin pysyvät.



Kolmannessa jaksossa teemana oli kiven istutus. Kiven istutusta opeteltiin mm. rintakorussa. Koruun ei ollut valmista ohjetta, jota olisi sitten mittatarkasti pitänyt seurata. Koru piti suunnitella itse. Aiheena oli talvi. Aihe oli melko epämääräinen. Siitä pystyi suunnittelemaan melkein mitä vaan. Minun päästäni lähti tämä lumipallomainen rintakoru. Alkuperäisessä suunnitelmassa palloja oli paljon enemmän. Pallot täyttivät koko korun. Osa palloista olisi ollut koveria ja osa kuperia. Korussa olis myös ollut matan ja kiillotetun pinnan vaihtelua. Kun olin saanut kaikki ympyrät sahattua ja hakattua muotoonsa aloin niitä asettelemaan paikoilleen. Ja vaikka miten niitä asettelin, ei sommitelma toiminut. Viimein kun älysin jättää keskustan tyhjäksi, alkoi koru näyttämään kevyemmältä ja toimivalta. Lopuksi päätin matata kaikki ympyrät. Niistä tuli kivan huurteisen näköisiä.

Korun tekemisessä oli paljon ongelmia ja loppuvaiheessa en enää jaksanut ajatellut muuta kuin sen valmiiksi saamista (jäljestä viis). Siihen nähden korusta tuli oikein kiva. Lukkomekanismi ei täysin toimi, mutta en minä korua aio pitääkään. Tuskin se ketään muutakaan kiinnostaa. Kivet ovat ainoa, missä korussa olen todella tyytyväinen. Haluamani siniset pitsi akaatit vastasivat täysin päässäni ollutta mielikuvaa. Ne sopivat koruun ja aiheeseen.



Jakson aikana opeteltiin istuttamaan myös viistehiottuja kiviä umpi-istukkaan. Koskapa emme olleet ennen moista tehneet, aloitimme melko isolla kivellä. 10 mm synteettinen CZ (cubic zirconia) näytti aika törkeän kokoiselta ja oli alusta asti selvää, että siitä olis todella hankala saada siroa sormusta aikaiseksi. Monta kertaa kiveä pyörittäessään tuli valiteltua, ettei kivi ollut aito timantti. Siinä olisikin ollut aikamoinen omaisuus kädessä. No, sormus tuli kuitenkin tehtyä ja kivi istutettua. Istukkaa yritin keventää sahaamalla siihen viistoja kuvioita. Sormus onnistui kohtalaisesti. Istukka ei ole läheskään keskellä, eikä edes kunnolla juotettu. Ylhäältä päin katsottuna se kuitenkin näyttää sädehtivältä. Siskoni, jolle sormuksen tein, lupasikin esitellä sitä tiukasti sormessa kiinni.


torstai 24. helmikuuta 2011

Kaikkea villasta

Lahden kansalaisopistossa järjestettiin huovutuskurssi ja minähän olin heti innokkaana ilmoittautumassa. Kurssi oli virallisesti nimeltään pesukone huovutusta, mutta onneksi kahden viikonlopun aikana sai tehdä muutakin.

Joulupukki toi äidilleni lahjaksi punaisen huopahatun, josta olin kovasti kateellinen. Kurssilla sain mahdollisuuden tehdä oman hattuni. Vähän minua epäilytti, mahtavatko taidot riittää julkisesti käytettävän hatun tekemiseen. Hattu onnistui yli odotusten ja vielä paremmin. Vähän koomiseltahan minä näytän kun vedän sen päähäni, mutta mitä uutta siinä nyt olisi. Hattu valmistui täydellisellä hetkellä. Kovat pakkaset alkoivat siitä. Hatun kun vetää päähänsä ei päänuppi edes huomaa kylmyyttä. Valkoinen koriste on tehty lierin ylimääräisestä materiaalista. Kukka on kiinni hakaneulalla. Sen voi halutessaan vaihtaa näyttävämpään punaiseen kukkakoristeeseen.




Ensimmäinen varsinainen pesukone huovutukseni oli kirpparilta ostettu keltainen huivi, johon asettelin pohjalle kahta eri sävyistä silkki-merinovillaa sekä keltaista ja valkoista koristeeksi. Huivi kävi kaksi kertaa pesukoneesta enkä siltikään ollut oikein tyytyväinen pintaan. Villa otti kyllä oikein hyvin huiviin kiinni, mutta käsillä huovuttaen sain pinnasta vielä tiiviimmän. Huivista tuli oikein kiva. Livenä huivi näyttää vielä paremmalta. Kuva jotenkin imee värit.



Tämä on toinen kirpparilta ostettu huivi, jonka huovutin pesukoneessa. Alkuperäisessä visiossa kukkia olisi tullut vain päihin, mutta latoma vaiheessa löysin ison reiän keskeltä huiviä. Reikiä löytyi myös huivin päästä. Ei huivi muistaakseni euroa tai kahta enempää maksanut, eikä sillä huovuttamisen kannalta ollut mitään väliä. Reiät sai hyvin peitettyä villalla. Periaatteesta olen silti kiukkuinen. Kuka menee kirpputorille myymään rikkinäisiä vaatteita. Kirpputorilla pitäisi päästä turhaksi käyneestä, mutta KÄYTTÖKELPOISESTA tavarasta eroon. Argg! No, huivi kuitenkin onnistui. Villa oli käsin liukuvärjättyä, joten huivin kukkaset ovat kivasti vähän eri värisiä.



En tiedä, mitä ajattelin kun villat tätä huivia varten tilasin. Ehkä halusin tehdä jotain erilaista, koska huivi ei todellakaan ole minun väriseni. Huivi ei muutenkaan oikein onnistunut. Villa ei kunnolla tarttunut ostamaani sifonkikankaaseen kiinni. Revin sen sitten irti. Huivin jouduin käsin huovuttamaan loppuun, koska villa ei muutenkaan ollut huopunut oikein tasaisesti. Sifongin ompelin koneella huivin taakse. Puuvillapitsit ostin Lahtelaisesta käsityöliikkeestä. Nappineppi tai Neppinappi tai jotain. Aivan ihana liike. Varsinainen löytö. Vihjeen sain luokkakaveriltani. Suosittelen kaikille Lahdessa liikkuville käsityön ystäville. Nappe ja erilaisia pitsejä ja koriste nauhoja lattiasta kattoon. Sieltä löytyy myös lankoja. Ihana, ihana liike!

Kuten sanottu, en todellakaan tiedä mitä huivilla tulen tekemään, mutta tulipahan tehtyä.



Kurssilla pääsi kokeilemaan erilaisia huovutus juttuja. Paljon oppi myös katsomalla muiden tekemisiä. Eräs eläkeläinen huovutti itselleen jakkukankaan ja kuvioi sifonkikankaan kahta kesähametta varten. Sääli, etten pääse näkemään valmiita vaatteita. Kankaat ainakin olivat aivan ihania. Itse aion tulevaisuudessa huovuttaa itselleni verhot!

Kokeilu mielessä huovutin nämä rannekkeet. "Raaka-aineena" käytin käsin värjättyä esihuovutettua villalevyä. Aika jännät niistä tuli. En tiedä mitä käyttö minulla niillekään. Halusin vaan kokeilla. Rannekkeiden sisäpuolelle täytyy ainakin ommella jonkin toinen kangas, muuten ne kutittavat liikaa.


Ällön söpöä

Tällä kertaa tein tilauksesta kortin 1-vuotiaalle pikku neidille. Päästin hempeämmän puoleni valloilleen ja tuloksena oli vaaleanpunainen unelma (tai painajainen). Kortti tuli tehtyä vähän kiireessä, joten paljon jäi parannettavaa, mutta kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen. Halusin vaaleanpunaisen kortin ja sellainen tuli tehtyä.


torstai 17. helmikuuta 2011

Kylmää vastaan

Lähtökohtahan on se, että olen elämässäni kutonut vain yhdet villasukat. Nekin yläasteella. Kun sitten näin näiden sukkien ohjeet lehdessä, olin ihan varma, etten saa niitä ikinä valmiiksi tai jos saan, niin sitten alkaa myöskin kevät. No, toisin kävi. Sukat tulivat valmiiksi ja talvi kunnolla vasta alkoi. Hui, että kun on kylmä.

Sukista tuli oikein lämpimät ja kivan näköiset. Minun kudontajälkeni on aika isoa, mutta ainakin se on tasaisesti isoa. Ohjetta jouduin paljon soveltamaan. Ensimmäistä sukkaa kutoessa ei tullut kirjoitettua kerros- ja silmukkamääriä ylös, joten toisesta sukasta tuli, laskemisesta huolimatta, vähän eri kokoinen. No, ketäpä se haittaa. Hyvin ne jalkaan mahtuvat ja lämmittävät. Ihan heti en taida alkaa kutomaan mitään muuta. Nautitaan nyt näistäkin.


sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Taottu sormus

Kolmas jakso on viimeinkin ohi. Huh! Kyllä oli kestämistä. Kauheasti stressiä ja tuntui ettei mikään oikein onnistu. No, ei kyllä onnistunutkaan. Ei ainakaan niin kuin piti. Jakson aikana sain tehtyä rintakorun ja sormuksen. Niistä ei voi kyllä sanoa muuta hyvää kuin, että ne tulivat valmiiksi. No, ne menevät vielä opettajille arvioitaviksi ja ehkä vitriiniin näytille (hui, hirveää), joten kuvia joutuu vielä odottamaan.

Äitini tykästyi valmistamaani leveään sormukseen ja halusi itselleen samanlaisen. Sormus on vähän kapeampi kuin omani, noin 7 mm leveä. Pintaan jätin taonnan jäljet näkyviin. Vähän vain kiillotin pintaa. Kuvaaminen oli jälleen tosi vaikeaa. Taottu pinta tulee parhaiten esiin kun sormusta kääntelee valossa, mutta miten kääntelet valokuvaa. Pitää vissiin alkaa kuvaamaan videofilmiä.


Syntymäpäiviä ja valmistujaisia

Terve taas! Tässä muutama kortti-päivitys. Paras kaverini täytti vuosia ja samoihin aikoihin myös valmistui. Syntymäpäivälahjaksi annoin käsin tehdyn saippuan ja valmistumisen kunniaksi itse tekemäni korvikset. Korviksista unohdin ottaa kuvan ennen luovutusta, mutta kaverini lupasi ottaa niistä kuvan ja lähettää minulle. Tähän saattaa kulua aika tavalla aikaa, mutta hiljaa hyvää tulee. Korttiin olen todella tyytyväinen. Kortin pohja oli pitkään valmiina, mutta en keksinyt mitä laittaa ympyrän keskelle. Paperi ruusut ostin Tiimarista. Ne sopivat siihen oikein hyvin. Vielä kun lisäsin ääriviivatarrat kulmiin saatiin vähän juhlallisuuden tuntua.




Kaverin poikaystävän syntymäpäivät osuivat myös aika lähelle valmistujaisia, joten hänkin sai lahjaksi saippuaa. Tapani mukaan tein myös kortin. Aika lällyhän siitä tuli kolmevitoselle (?), mutta jotenkin pidän siitä. Poikaystävä on musiikki miehiä, joten lisäsin taustalle nuoteilla kuvioidun vellumi arkin. En yleensä tykkää käyttää vellumia. Oikeastaan minä en osaa käyttää vellumia. En tiedä, mistä ne pitäisi liimata kun ne periaatteessa ovat läpinäkyviä. Tässä se nyt kuitenkin toimi. Kuvaa oli vaan hankala ottaa. Lähes kaikissa kuvissa vellumi näytti täysin kuvioittomalta. Omituista!




Äidin syntymäpäivät olivat jo tammikuun alussa, mutta kuvaa vaan en ole saanut nettiin. Kortista tuli vähän tylsä. Yritin jotain vähän erilaista, mutta ei se oikein toiminut. Olisi pitänyt olla vähän enemmän väri. No, aina ei voi onnistua.


torstai 20. tammikuuta 2011

Uuni tuore

Kerrankin saan jotain nettiin samantien. Tämän sormuksen sain iltapajassa TÄNÄÄN valmiiksi. Paksua hopeaa. Kuvasta ei ehkä saa kunnolla selville, mutta ulkopuoli on matattu ja sisäpuoli kiillotettu. Sormus istuu käteeni kuin nenä päähän. Pidän siitä kovasti. Hyvin yksinkertainen malli. Minä en yleensä käytä sormuksia, mutta tätä toivon oppivani käyttämään. Eipä ole kolhiintumisen kanssakaan ongelmia, kun on mattapintainen.


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Puhdas viikonloppu

Tämä viikonloppu oli omistettu saippuan tekemiselle. Ilmottauduin Harjulan kansalaisopiston saippuan teko kurssille, joka järjestettiin tänä viikonloppuna. Kurssille oli ilmottautunut kymmenen ihmistä, joista viime hetkellä neljä peruutti. Paikalle saapuneet saivat siis hyvin perusteellista opetusta ja välineet riittivät kaikille. Itse sain aikaiseksi kahdella ja puolella kilolla 32 uniikkia saippua. Määrä on sangen vaatimaton, kun ajattelee, että useimmat käyttivät yli neljä kiloa saippuamassaa.





Ja nyt muutama lähikuva. Nämä narussa roikkuvat simpukan malliset saippuat kirjaimellisesti haisevat. Vaaleanpunaisessa on hajusteena ruusu ja ruskeassa terva. Tervasaippuaan en lisännyt lainkaan väriainetta. Terva värjäsi itsestään hyvin tummaksi. Haju on hyvin voimakas.





Kaikenlaisia pikkuesineitä täytyi tientenkin saippuoihin tunkea. Nappisaippua on ehkä kaikista saippuoista oma suosikkini. Kukkasaippuaan lorautin hunajaa joukkoon. Väri muuttui vähän kellertäväksi, mutta hunajan hajuan en kyllä huomaa. Simpukkasaippuassa on pohjalle (kuvan näkymättömiin) ripoteltu seessaminsiemenia. En tiedä miten ne toimivat pesutilanteessa. Hyvältä ne ainakin näyttävät.





Kaikista kukkasaippuoista tuli oikein söpöjä. Vasemman alareunan kukkasaippuassa on värjätty yläosa punaiseksi ja pohja vihreäksi. Valitettavasti valokuvan kuvakulmasta kukka näyttää vain ruskealta.





Näistä kaikista tuli hyvin jänniä saippuoita. Yläreunan saippuaan on ripoteltu aniksen siemeniä. Saippua tuoksuu ihanasti anikselta. Ruskeassa saippuassa sekoitin massaan kanelia, inkivääriä ja kardemummaa. Kaneli värjäsi saippuan lähes kokonaan ruskeaksi. Kaneli siinä myös voimakkaimmin tuoksuu. Alimmassa saippuassa on saippuaan ripoteltu merisuolaa. Suola tekee saippuan kovemmaksi ja hoitaa myös ihoa.





Luffasienisaippuaan lisäsin sitruunan tuoksua. Luffasientä olen aina halunnut kokeilla. Tämän saippuan pidän ainakin itse. Haluan kokeilla miltä se tuntuu käytössä.





Tässä yleiskuva kaikkien kurssilaisten tuotoksista. Tässä ei ole vielä edes kaikki. Monet tekivät sarjatuotantona yhdenlaisia saippuoita, mutta minä keskityin enemmän uniikkivalmistukseen. Yhdessä oli kiva tehdä ja toisilta sai paljon ideoita. Kantapään kautta tuli opittua paljon, mutta onneksi saippuan voi aina sulattaa uudestaan. Saippuoita oli kiva tehdä. Valitettavasti lainsäädäntö on tehnyt niiden myymisen aika hankalaksi.





Kurssilla annettiin myös vinkkejä lahjapakkauksien väsäämiseen. Seuraavaksi sitten siirrynkin paperiaskarteluun ennen kuin voin antaa saippuoita eteen päin.

Päiväpeitto

Kun nyt kerran lähdettiin päivittämään, niin päivitetään nyt sitten tämäkin. Ainakin viisi vuotta sitten haaveilin tekeväni vanhemmilleni makuuhuoneeseen päiväpeiton tilkuista. Otin mitat, suunnittelin kuvion ja ostin tarvittaman määrän tilkkukankaita. No, sitten tapahtui klassinen takaisku.. innostus hiipui. Joka joulu siitä saakka olen ennen joulua kaivanut tilkut esiin, pyöritellyt niitä käsissäni ja miettinyt, että josko nyt saisin jotain aikaiseksi. Vanhempani ovat sen jälkeen sekä muuttaneet sänkyä, että huoneen värimaailmaa. Uuteen (isompaan) sänkyyn ja punertavaan värimaailmaan keltaisen vihreät tilkkuni eivät oikein sopineet. Kankaan määräkin aivan liian vähäinen.

Sitten sain idean tehdä peitto mökille. Väritys on juuri oikea ja sänkykin pienempi. Peitto ei tullut koskaan valmiiksi, koska joku idiootti ei osannut laskea vanukankaan menekkiä oikein. Hyvä Eppu! Tässä on nyt kuitenkin päiväpeiton valmis kuvio-osa. Peittoon tuli ympärille vielä beige reunus. Reunuksen sain ommeltua kiinni, mutta äiti saa vielä päättää sen tarkat mitat. Sitten käyn ostamassa lisää vanua ja viimeistelen peiton. Onneksi mökkikauteen on vielä matkaa.

Näin massiivista tilkkutyöt en olekaan ennen tehnyt (enkä vähään aikaan teekään). Pienen yksiöni lattia oli viikkokausia tilkuilla peitetty. Liikkuminen oli vähän hankalaa ja imuroinnin jätin kokonaan väliin. Kuviosta tuli oikein kaunis ja raikas. Beigen reunksen saatan vielä vaihtaa. Riippuu äidistä!


Kultasepän töitä

Minä olen huono blogin pitäjä. Lupailen vaan päivityksiä ja sitten katoan taas jonnekin. Valitan! Yritän parantaa tapani. Kultasepän töiden kanssa on vähän niin, että kun niitä on hiki hatussa vääntänyt, ne haluaisi esitellä mahdollisimman edustavasti. Ylpeähän kukin omista tekeleistään on. Ei millään raskisi pistää huonoa kuvaa nettiin.

No, tässä on nyt kaikki tähän asti tehdyt kultasepän työt. Yksi medaljonki tosin puuttuu. Sen annoin äidille joululahjaksi, joten yritän muistaa kuvata sen kun olen Turussa käymässä.

Ensimmäisenä on manttelisormus. Manttelisormus tarkoittaa, että se on rakenteeltaan ontto. Kaikki osat on sahattu levyhopeasta, taottu muotoonsa ja joutettu yhteen. Perusmalli oli kaikilla sama, mutta kansiosan muodon ja kuvioinnin sai itse suunnitella. Moni teki ympyränmallisen, mutta minä halusin alusta asti sormen suuntaisen soikion. Tehdessä huomasin, että ympyrä tai leveys suuntainen soikio olisi ollut helpompi tehdä, mutta minä olin itsepäinen. Kannen desig-idea syntyi yhtenä iltana kun piirtelin ehdotuksia mahdollisiksi kansikuvioiksi. Halusin yhdistää hopeaan jotain muuta epätavallista materiaalia. Sahasin kanteen yhden isomman reijän ja sen ympärille porasin monta pientä reikää. Reikiin pujotin vaaleanpunaista kuminauhaa. Monta kokeilua sain tehdä messinkilevyllä, ennen kuin löysin oikean reikien määrän/välin ja pujotustekniikan. Kokeiluissa käytin paksumpaa ruskeaa kuminauhaa. Se kai olisi sopinut lopulliseen työhänkin paremmin. Reikien ansiosta sormukseen näkee sisälle saakka.

Sormuksesta ei tullut niin hieno kuin alkuperäinen päässä ollut visio oli, mutta ei myöskään niin kaamea kuin teon yhteydessä nousseet pahat painajaiset. Lopulta sormus menee kuitenkin sulatukseen. Minulla ei ole sille käyttöä. Siitä tuli itseasiassa vähän liian pieni minulle.





Sormuksen sisäputkestä jäi kummaltakin puolelta vajaat ympyränmalliset kappaleet ylitse. Ensin ajattelin yhdistää ne jotenkin sormukseksi, mutta sitten syntyi idea korviksista. Ylijäämä kappaleet olivat vähän eri mallisia. Viilasin niistä suurimmat epäsymmertrisyydet pois. Mikroporalla kaiversin koukerokuviot ja patinoin syntyneet kolot. Korviksista tuli tosi kivat. Ihan minun tyyliseni. Vähän ne on hankala pujottaa korvaan, mutta korvassa ne näyttävät oikein kauniilta. Kuvien ottaminen niistä on ollutkin sitten yhtä tuskaa. Kun ensilumi satoi Lahteen olin ihan innoissani ottamassa kuvia korvakoruista. Lumi oli upottavaa hötyä, eikä korviksista meinannut saada millään kunnon kuvaa. Koko kuviota en saanut kuvaan, eikä korviksen muotokaan tule kunnolla esiin. Näistä koruista otan joskus vielä paremman kuvan.





Kummitytölle tein joululahjaksi tällaisen kaulakorun. Keskellä oleva kivi on vaaleanpunertava ruusukvartsi, vaikka se kuvassa näyttääkin valkoiselta. Vaikka koru olikin varsin yksinkertainen, aloitin sen tekemisen aivan liian myöhään. Pintakäsittelyyn en ole lainkaan tyytyväinen. Ensimmäinen kiven istutustyö olisi myös voinut olla joku ei lahjaksi menevä. Istutuksessa jouduttiin käyttämään hyvin epäkultaseppämaisia välineitä hyväksi, että koru saatiin istumaan paikallaan. Toivon vaan, että kahdeksan vuotias kummityttöni ei ole kovin kriittinen.





Takaa päin koru näyttää tältä. Taakse sahattu valoaukko antaa nimensä mukaisesti kivelle lisää valoa, jotta se näyttää kirkkaanmalta ja toivottavasti kauniinmalta.





Tässä jaksossa meillä alkoi myös kaiverrus. Yksinkertaisesti sanottuna: kaiverrus ei ole helppoa. Teimme itse oman kaivertimen ja jo sen tekeminen oli haasteellista. (Omalle sormelle oikea pituus, suora harja oikeassa kulmassa, tasaiset pinnat ilman extra-harjoja jne.) Vaikka epäilenkin oman kaivertimeni onnistumista, en silti usko, että minusta koskaan tulee kummoistakaan kaivertajaa. Tai siis ei. Kummoinen kaivertaja voi ehkä tulla, mutta se tarvitsee vain paljon toistoja. Kaivertamista, kaivertamista ja kaivertamista. Uutena kaivertajana tulee käyttyä liikaa voimaa kaivertamiseen. Ensimmäisen kaiverruskerran jälkeen minulta katosi tunto kolmesta oikean käden sormesta. Tunto palasi vasta parin päivän päästä (aivan totta, en valehtele). Oikean kulman löytäminen on myös vaikeaa. Jos kulma on liian jyrkkä, kaiverrin kaivautuu liian syvälle. Kaiverrus on raskasta ja jälki muhkuraista. Jos kaivertaa liian matalalla, kaiverrin lipsuu helposti.

Tässä yksi esimerkki kaiverrusharjoituksista. Kuvasta ei onneksi näy kuinka usein kaiverrin on lipsunut, mutta voin kertoa, että usein. Muihin kupari lyvyihin harjoiteltiin kirjoitusta.


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kortteja, kortteja

Anteeksi päivitysten totaali lopahtaminen. En ole vaan saanut aikaiseksi. Muutenkin lähes kaikki päivitettävät tekeleet liittyivät jollain tavalla jouluun, eikä niitä uskaltanut lähettää bittiavaruuteen ennen pakettien avaamista. Nyt kaikki paketit on ehditty jo avata ja päivityksiä olisikin tälle viikolle luvassa pieni pläjäys. Koulussakin on jotain saatu aikaiseksi. Nyt eletään jo kolmatta jaksoa, joten koko toisen jakson tuotanto puuttuu. Ne saavat kuitenkin vielä odottaa. Koulussa meille opetetaan tietotekniikan tunnilla myös vähän valokuvausta (huimat pari tuntia). Olen lisäksi ilmottautunut kansalaisopiston valokuvauskurssille. Jos vaikka oppisin oikeasti kuvaamaan kamerallani. Saa nähdä!

Aloitetaan päivitykset (ennen nukkumaan menoa) vaikka korteista. Olin ihan varma, että niitä olisi ollut enemmänkin, mutta kamerassa ei ainakaan muita löytynyt.

Joulukorttien väri oli tänä vuonna sininen tai oikeammin turkoosi. Kuvasta ei tullut alkuunkaan hyvää, mutta onneksi itse kortit onnistuivat. Värit olivat oikein kirkkaan tai talvisesti kai voisi sanoa kirpeän pakkasmaiset.






Joululoman vietin kotona vanhempien nurkissa. Loman aikana tuli tarvetta kahdellekin kortille. Valitettavasti kaikki tarvikkeeni olivat tietenkin Lahdessa. En halunnut ostaa paljoa ylimääräistä tavaraa porukoitteni nurkkiin pyörimään, joten tein melko yksinkertaiset kortit kummallekin.

Ensimmäinen on kummisedälleni syntymäpäiväkortti. Kuka sanoo, ettei 60-vuotiaalle voi tehdä nallekorttia. Ei siitä nyt kovin kummoinen tullut, mutta ihan söpö. Ääriviivatarra numerot ja onnittelut olisivat kuitenkin tuoneet korttiin vähän arvokkuutta. Se minua häiritsee.





Toinen kortti on serkun pojalle. Itse juhliin en pääse, kun koulu kutsuu, mutta sainpahan ainakin kortin tehtyä.