Terve taas! Tässä muutama kortti-päivitys. Paras kaverini täytti vuosia ja samoihin aikoihin myös valmistui. Syntymäpäivälahjaksi annoin käsin tehdyn saippuan ja valmistumisen kunniaksi itse tekemäni korvikset. Korviksista unohdin ottaa kuvan ennen luovutusta, mutta kaverini lupasi ottaa niistä kuvan ja lähettää minulle. Tähän saattaa kulua aika tavalla aikaa, mutta hiljaa hyvää tulee. Korttiin olen todella tyytyväinen. Kortin pohja oli pitkään valmiina, mutta en keksinyt mitä laittaa ympyrän keskelle. Paperi ruusut ostin Tiimarista. Ne sopivat siihen oikein hyvin. Vielä kun lisäsin ääriviivatarrat kulmiin saatiin vähän juhlallisuuden tuntua.
Kaverin poikaystävän syntymäpäivät osuivat myös aika lähelle valmistujaisia, joten hänkin sai lahjaksi saippuaa. Tapani mukaan tein myös kortin. Aika lällyhän siitä tuli kolmevitoselle (?), mutta jotenkin pidän siitä. Poikaystävä on musiikki miehiä, joten lisäsin taustalle nuoteilla kuvioidun vellumi arkin. En yleensä tykkää käyttää vellumia. Oikeastaan minä en osaa käyttää vellumia. En tiedä, mistä ne pitäisi liimata kun ne periaatteessa ovat läpinäkyviä. Tässä se nyt kuitenkin toimi. Kuvaa oli vaan hankala ottaa. Lähes kaikissa kuvissa vellumi näytti täysin kuvioittomalta. Omituista!
Äidin syntymäpäivät olivat jo tammikuun alussa, mutta kuvaa vaan en ole saanut nettiin. Kortista tuli vähän tylsä. Yritin jotain vähän erilaista, mutta ei se oikein toiminut. Olisi pitänyt olla vähän enemmän väri. No, aina ei voi onnistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti