torstai 24. helmikuuta 2011

Kaikkea villasta

Lahden kansalaisopistossa järjestettiin huovutuskurssi ja minähän olin heti innokkaana ilmoittautumassa. Kurssi oli virallisesti nimeltään pesukone huovutusta, mutta onneksi kahden viikonlopun aikana sai tehdä muutakin.

Joulupukki toi äidilleni lahjaksi punaisen huopahatun, josta olin kovasti kateellinen. Kurssilla sain mahdollisuuden tehdä oman hattuni. Vähän minua epäilytti, mahtavatko taidot riittää julkisesti käytettävän hatun tekemiseen. Hattu onnistui yli odotusten ja vielä paremmin. Vähän koomiseltahan minä näytän kun vedän sen päähäni, mutta mitä uutta siinä nyt olisi. Hattu valmistui täydellisellä hetkellä. Kovat pakkaset alkoivat siitä. Hatun kun vetää päähänsä ei päänuppi edes huomaa kylmyyttä. Valkoinen koriste on tehty lierin ylimääräisestä materiaalista. Kukka on kiinni hakaneulalla. Sen voi halutessaan vaihtaa näyttävämpään punaiseen kukkakoristeeseen.




Ensimmäinen varsinainen pesukone huovutukseni oli kirpparilta ostettu keltainen huivi, johon asettelin pohjalle kahta eri sävyistä silkki-merinovillaa sekä keltaista ja valkoista koristeeksi. Huivi kävi kaksi kertaa pesukoneesta enkä siltikään ollut oikein tyytyväinen pintaan. Villa otti kyllä oikein hyvin huiviin kiinni, mutta käsillä huovuttaen sain pinnasta vielä tiiviimmän. Huivista tuli oikein kiva. Livenä huivi näyttää vielä paremmalta. Kuva jotenkin imee värit.



Tämä on toinen kirpparilta ostettu huivi, jonka huovutin pesukoneessa. Alkuperäisessä visiossa kukkia olisi tullut vain päihin, mutta latoma vaiheessa löysin ison reiän keskeltä huiviä. Reikiä löytyi myös huivin päästä. Ei huivi muistaakseni euroa tai kahta enempää maksanut, eikä sillä huovuttamisen kannalta ollut mitään väliä. Reiät sai hyvin peitettyä villalla. Periaatteesta olen silti kiukkuinen. Kuka menee kirpputorille myymään rikkinäisiä vaatteita. Kirpputorilla pitäisi päästä turhaksi käyneestä, mutta KÄYTTÖKELPOISESTA tavarasta eroon. Argg! No, huivi kuitenkin onnistui. Villa oli käsin liukuvärjättyä, joten huivin kukkaset ovat kivasti vähän eri värisiä.



En tiedä, mitä ajattelin kun villat tätä huivia varten tilasin. Ehkä halusin tehdä jotain erilaista, koska huivi ei todellakaan ole minun väriseni. Huivi ei muutenkaan oikein onnistunut. Villa ei kunnolla tarttunut ostamaani sifonkikankaaseen kiinni. Revin sen sitten irti. Huivin jouduin käsin huovuttamaan loppuun, koska villa ei muutenkaan ollut huopunut oikein tasaisesti. Sifongin ompelin koneella huivin taakse. Puuvillapitsit ostin Lahtelaisesta käsityöliikkeestä. Nappineppi tai Neppinappi tai jotain. Aivan ihana liike. Varsinainen löytö. Vihjeen sain luokkakaveriltani. Suosittelen kaikille Lahdessa liikkuville käsityön ystäville. Nappe ja erilaisia pitsejä ja koriste nauhoja lattiasta kattoon. Sieltä löytyy myös lankoja. Ihana, ihana liike!

Kuten sanottu, en todellakaan tiedä mitä huivilla tulen tekemään, mutta tulipahan tehtyä.



Kurssilla pääsi kokeilemaan erilaisia huovutus juttuja. Paljon oppi myös katsomalla muiden tekemisiä. Eräs eläkeläinen huovutti itselleen jakkukankaan ja kuvioi sifonkikankaan kahta kesähametta varten. Sääli, etten pääse näkemään valmiita vaatteita. Kankaat ainakin olivat aivan ihania. Itse aion tulevaisuudessa huovuttaa itselleni verhot!

Kokeilu mielessä huovutin nämä rannekkeet. "Raaka-aineena" käytin käsin värjättyä esihuovutettua villalevyä. Aika jännät niistä tuli. En tiedä mitä käyttö minulla niillekään. Halusin vaan kokeilla. Rannekkeiden sisäpuolelle täytyy ainakin ommella jonkin toinen kangas, muuten ne kutittavat liikaa.


1 kommentti: