sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kultasepän töitä

Minä olen huono blogin pitäjä. Lupailen vaan päivityksiä ja sitten katoan taas jonnekin. Valitan! Yritän parantaa tapani. Kultasepän töiden kanssa on vähän niin, että kun niitä on hiki hatussa vääntänyt, ne haluaisi esitellä mahdollisimman edustavasti. Ylpeähän kukin omista tekeleistään on. Ei millään raskisi pistää huonoa kuvaa nettiin.

No, tässä on nyt kaikki tähän asti tehdyt kultasepän työt. Yksi medaljonki tosin puuttuu. Sen annoin äidille joululahjaksi, joten yritän muistaa kuvata sen kun olen Turussa käymässä.

Ensimmäisenä on manttelisormus. Manttelisormus tarkoittaa, että se on rakenteeltaan ontto. Kaikki osat on sahattu levyhopeasta, taottu muotoonsa ja joutettu yhteen. Perusmalli oli kaikilla sama, mutta kansiosan muodon ja kuvioinnin sai itse suunnitella. Moni teki ympyränmallisen, mutta minä halusin alusta asti sormen suuntaisen soikion. Tehdessä huomasin, että ympyrä tai leveys suuntainen soikio olisi ollut helpompi tehdä, mutta minä olin itsepäinen. Kannen desig-idea syntyi yhtenä iltana kun piirtelin ehdotuksia mahdollisiksi kansikuvioiksi. Halusin yhdistää hopeaan jotain muuta epätavallista materiaalia. Sahasin kanteen yhden isomman reijän ja sen ympärille porasin monta pientä reikää. Reikiin pujotin vaaleanpunaista kuminauhaa. Monta kokeilua sain tehdä messinkilevyllä, ennen kuin löysin oikean reikien määrän/välin ja pujotustekniikan. Kokeiluissa käytin paksumpaa ruskeaa kuminauhaa. Se kai olisi sopinut lopulliseen työhänkin paremmin. Reikien ansiosta sormukseen näkee sisälle saakka.

Sormuksesta ei tullut niin hieno kuin alkuperäinen päässä ollut visio oli, mutta ei myöskään niin kaamea kuin teon yhteydessä nousseet pahat painajaiset. Lopulta sormus menee kuitenkin sulatukseen. Minulla ei ole sille käyttöä. Siitä tuli itseasiassa vähän liian pieni minulle.





Sormuksen sisäputkestä jäi kummaltakin puolelta vajaat ympyränmalliset kappaleet ylitse. Ensin ajattelin yhdistää ne jotenkin sormukseksi, mutta sitten syntyi idea korviksista. Ylijäämä kappaleet olivat vähän eri mallisia. Viilasin niistä suurimmat epäsymmertrisyydet pois. Mikroporalla kaiversin koukerokuviot ja patinoin syntyneet kolot. Korviksista tuli tosi kivat. Ihan minun tyyliseni. Vähän ne on hankala pujottaa korvaan, mutta korvassa ne näyttävät oikein kauniilta. Kuvien ottaminen niistä on ollutkin sitten yhtä tuskaa. Kun ensilumi satoi Lahteen olin ihan innoissani ottamassa kuvia korvakoruista. Lumi oli upottavaa hötyä, eikä korviksista meinannut saada millään kunnon kuvaa. Koko kuviota en saanut kuvaan, eikä korviksen muotokaan tule kunnolla esiin. Näistä koruista otan joskus vielä paremman kuvan.





Kummitytölle tein joululahjaksi tällaisen kaulakorun. Keskellä oleva kivi on vaaleanpunertava ruusukvartsi, vaikka se kuvassa näyttääkin valkoiselta. Vaikka koru olikin varsin yksinkertainen, aloitin sen tekemisen aivan liian myöhään. Pintakäsittelyyn en ole lainkaan tyytyväinen. Ensimmäinen kiven istutustyö olisi myös voinut olla joku ei lahjaksi menevä. Istutuksessa jouduttiin käyttämään hyvin epäkultaseppämaisia välineitä hyväksi, että koru saatiin istumaan paikallaan. Toivon vaan, että kahdeksan vuotias kummityttöni ei ole kovin kriittinen.





Takaa päin koru näyttää tältä. Taakse sahattu valoaukko antaa nimensä mukaisesti kivelle lisää valoa, jotta se näyttää kirkkaanmalta ja toivottavasti kauniinmalta.





Tässä jaksossa meillä alkoi myös kaiverrus. Yksinkertaisesti sanottuna: kaiverrus ei ole helppoa. Teimme itse oman kaivertimen ja jo sen tekeminen oli haasteellista. (Omalle sormelle oikea pituus, suora harja oikeassa kulmassa, tasaiset pinnat ilman extra-harjoja jne.) Vaikka epäilenkin oman kaivertimeni onnistumista, en silti usko, että minusta koskaan tulee kummoistakaan kaivertajaa. Tai siis ei. Kummoinen kaivertaja voi ehkä tulla, mutta se tarvitsee vain paljon toistoja. Kaivertamista, kaivertamista ja kaivertamista. Uutena kaivertajana tulee käyttyä liikaa voimaa kaivertamiseen. Ensimmäisen kaiverruskerran jälkeen minulta katosi tunto kolmesta oikean käden sormesta. Tunto palasi vasta parin päivän päästä (aivan totta, en valehtele). Oikean kulman löytäminen on myös vaikeaa. Jos kulma on liian jyrkkä, kaiverrin kaivautuu liian syvälle. Kaiverrus on raskasta ja jälki muhkuraista. Jos kaivertaa liian matalalla, kaiverrin lipsuu helposti.

Tässä yksi esimerkki kaiverrusharjoituksista. Kuvasta ei onneksi näy kuinka usein kaiverrin on lipsunut, mutta voin kertoa, että usein. Muihin kupari lyvyihin harjoiteltiin kirjoitusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti