Sormuksia

 Kaikille niille tiedoksi, jotka eivät vielä tiedä, niin minä olen lopettanut kultaseppäkoulun. Lopetin jo hyvän aikaa sitten. Koulu oli kiva, kultaseppoilu oli kivaa ja luokkakaverit täysin huippuja, mutta jotenkin vaan kultasepän työ ei ammattina oikein iskenyt. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta minusta ei olisi saanut kultaseppää edes tekemällä. No, nyt ollaan turvallisesti takaisin kotona (äidin mieliksi) ja kotiaskartelu jatkuu. Vielä on kuitenkin joitain kultasepän tekeleitä päivittämättä.

Viimeisessä jaksossa tehtiin paljon sormuksia. Niitä oli kiva tehdä. Jos jotain Lahden koulu antoi minulle, niin ainakin rakastuin sormuksiin. Ennen en pahemmin osannut käyttää niitä, mutta nykyään katselen ja sovittelen sormuksia oikein mielelläni. Lunastin koulusta parit sormukset itsellenikin, jotein voin maailman toreilla komeilla muutamalla uniikilla sormuksella.

Kruunuistukkaa oli yllättävän kiva tehdä. Tottakai se piti ensin kokeilla näin koomisen ison kokoisena (kiven halkaisija oli 10mm), jotta sitä oppisi kunnolla tekemään. Istukkaa oli yllättävän helppo tehdä, vaikka kappale oli suuresta koostaan huolimatta ensikertalaiselle liian pieni. Istukasta tuli oikein kaunis, kunnes tuli aika juottaa se kiinni sormusrunkoon. Istukka juottui ihan vinoon ja se oli pakko sahata irti. Toinen juottaminen onnistui vähän paremmin, vaikka kyllä se silti jäi vähän vinoon. Istukka oli kuitenkin lopullisesti kärsinyt sahaamisesta ja uudelleen lämmittämisestä. Kivikään ei oikein tahtonut istua suorassa. Sen sain ainakin kaksi kertaa irrottaa ja istuttaa uudelleen. No, lopulta se tuli kuitenkin valmiiksi. Pintakäsittelyssä kyllä näkyy kaikki extra-työvaiheet. Sormuksessa eniten pidän punaisesta kivestä. Se oli niin kovin kaunis, vaikka taulu olikin aika matala. Valitettavasti sormukselle ei löytynyt käyttäjää, joten se jäi koululle.

 

Jos minusta olisi tullut kultaseppä, niin rivisormuksia olisin tehnyt yötäpäivää. Niiden tekemiseen rakastuin täysin. Helppoa, näyttävää ja samalla siroa ja VAIN YKSI JUOTOS! Ensimmäisen rivarin tein kolmella mustalla kivellä.Se onnistui oikein hyvin. Kivet istuvat samalla korkeudella ja suorassa kaiken lisäksi. Istuttamisessa oli tietenkin oma hommansa. Ei voisi uskoa, miten paljon voimaa tarvitaan puolimillisen kynnen kääntämiseen. Opettaja sanoin, että rivisormuksia täytyy aina testata naisten sukkahousuihin. Jos sukkin ei jää silmäpakoja, kynnet on kunnolla käännetty. Omaani en ole testannut, mutta tämä sormus saattaisi jopa läpäistä testin.

 

Innostuksissani tein vielä toisenkin rivarin. Tällä kertaa viidellä kirkkaalla kivellä. Sanotaan, että kun kerran kokeilee, niin jo toinen kerta menee paljon paremmin. No, se ei ainakaan minun kohdallani pidä paikkaansa. Ensimmäisellä kerralla kaikki meni täydellisesti. Ilmeisesti kun ei tiennyt mitä odottaa ja mihin verrata. No, toinen kerta oli sitten täysi katastrofi. Heti alussa porasin valoaukot ihan vinoon. Onneksi niitä ei kukaan nää (jos vaan muistaa pitää sormuksen sormessaan). Koska valoaukot olivat vinossa, oli todella vaikea jyrsiä kiville  istukoita suoraan. No, ne menivat sitten miten saatuivat. Kaiken lisäksi porasin ne vähän eri syvyiseksi, joten kivet eivät aivan istu samalla korkeudella. Kivet tuli myös istutettua ihan täysin vinoon. Kirkkaista kivistä oli todella vaikea sanoa, missä asennossa taulut milloinkin olivat. Onneksi kirkas kivi antaa myös paljon anteeksi. Vain minä tiedän kuinka vänkyrässä kivet todella ovat. Sormusta täytyy katsoa todella tarkkaan, että loppujen lopuksi melko suuretkin virheet huomaa sieltä. Sormus näyttää kauniilta ja kimaltelevalta, vaikka se ei taatusti läpäisisi sukkahousutestiä. Olen kuitenkin tyytyväinen. Kummatkin rivarit lunastin itselleni.

Kultasepän töitä ei siis tule enää lisää, mutta vielä on muutama tekele kuvaamatta. Sitten tämä hupi loppuu. Pakko tähän on kuitenkin lisätä pienenä noottina luokkakavereiden ja tulevien kultaseppien puolesta: Arvostakaa ihmiset käsin tehtyjä koruja ja maksakaa niistä kunnon hinta. Niissä on oikeasti suuri työ. Kalevala-korut ovat kauniita, mutta ne tehdään prässäämällä ja valamalla ja vain pieni osa korua on käsin tehty. Ei olleenkaan sen hinnan väärtti, minkä uniikkikorusta kannattaa maksaa.