Isänpäivä tuli ja meni. Isää muistettiin paitsi lahjoin ja yleisellä palvonnalla, mutta myös kortilla. Isä on meidän suvun pikku Myy. Älkää vaan kysykö, mistä se tulee. Sisäpiirin huumoria. En edes itsekään muista, mistä vitsi on saanut alkunsa. No, kuitenkin, pikku Myylle piti tehdä pikku Myy kortti. Kortti on yksinkertainen, mutta pidän sen syksyisistä väreistä.
Koulussa meillä on kädet täynnä harjoitustöitä, mutta iltapajoissa saa tehdä omiakin juttuja. Tein kaverille nämä yksinkertaiset korvikset kiitokseksi. Korviksista oli vaikea ottaa kunnon kuvaa. Mikäli kuva ei ihan kerro kaikkea, voin kertoa, että ne ovat vähän kuperat karkealla filssillä matatut hopea korvikset. Korviksista pidettiin sen verran, että sain heti kolmen parin tilauksen. Iik!
Tulevana viikonloppuna on sitten käsityömessut Tampereella. Kauhistuttaa jo nyt, kuinka paljon rahaa tulee menemään. Messuilta täytyy löytää 20 mm kivi rintakorua varten, jota teen täytetyönä, kun edellinen työ tuli valmiiksi. Koru on jo aiheuttanut lieviä agressioita. Saa nähdä koska se tulee valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti