Huh! Päivityksiä vaan satelee. Olisipa sitä aina näin ahkera. Terveisiä Lahden käsityömessuilta tai Kätevä&Taitava- tai Taitava&Kätevä-messuilta tai jotain sinne päin. Jos olisi rikas, niin voisi ostaa kaikki ihanuudet, mitä sattuu näkemään. Sääli, ettei ole. No, jotain kuitenkin mukaan sattui. Lähinnä huovutusvillaa ja yksi joululahja. Hys! Eipä siitä sen enempää. Ei koskaan tiedä, kuka tätä lukee.
Mutta vielä viimeisen kerran plastisen töitä. Kipsi relieffin irrotus sujui yllättävän hyvin. Itse kuvio pysyi ehjänä, mutta taustasta lohkesi muutama palanen. Kulma piti sitten valaa uudestaan. Saa nähdä, miten kestää.
Kipsityön halusin maalata iloisilla väreillä ja iloinenhan siitä tulikin (ehkä vähän liiankin huvittava). No, tämä tuskin pääsee minnekään kunniapaikalle. Ehkä sitä vähän aikaa katseltuani, se löytää tiensä roskikseen.
Viimeistä edeltävällä tunnilla opettaja esitteli uuden muotoilu materiaalin. Sen nimeä en oikein enää muista (power text tai jotain sinne päin). Liuosta käytetään kai enemmän kankaan kovettamiseen, mutta yhdistettynä pakkaukseen kuuluvaan jauheen kanssa saadaan aikaiseksi muovattavaa massaa. Päätin massaa kokeilla ihan uteliaisuuttani pienessä korumittakaavassa. Yksi meidän luokkalainen teki pienen patsaan täällä aineella. En tiedä mitä patsaassa oli tukirakenteena, mutta se päällystettiin tähän ihme nesteeseen kastetulla harsolla ja lopuksi spreijattiin mustaksi. Siitä tuli aika makea. Minun koruni ei oikein onnistunut tai no, onnistui ja onnistui. Aine taitaa sopia paremmin kankaan kovettamiseen ja massa tukirakenteisiin. Pikkutarkkaan näperrykseen se ei oikein käy. Massan pinta kuivuu todella nopeasti ja alkaa halkeilla vaikka koko massan kuivumiseen kuluisikin aikaa viikon pari pari. Korun tein kuitenkin valmiiksi. Maalasin sen ruskeaksi ja päälle tupsutin metallinhohteista pronssipigmenttiä. Ihan kiva. Vähän ruosteisen näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti